Siirry suoraan sisältöön

Testatut vinkit koko perheelle siihen, mitä tehdä automatkalla

  • tehnyt
Mitä tehdä automatkalla?

Pidemmät ja vähän lyhyemmätkin automatkat saattavat koetella sekä lasten että vanhempien hermoja, mikäli niille ei ole varattu kylliksi mieluisaa tekemistä. Aikuisen on vaikea keskittyä ajamiseen, jos ”koska ollaan perillä?” -kysymyksiä kuuluu viiden minuutin välein. Kurjimmillaan takapenkiltä kuuluu itkua, riitelyä ja nahistelua. Kokosimme testattuja vinkkejä, mitä tehdä automatkalla, jotta matkanteosta nauttii koko perhe ilman harmaita hiuksia.

Mitä tehdä automatkalla? Leiki, pelaa ja rauhoitu

Monia arvaus- ja nokkeluuspelejä voi pelata autossa, sillä niitä varten ei tarvita erityisiä pelivälineitä. Hyvät hoksottimet riittävät! Yksi hauskimmista vaihtoehdoista on aakkospeli. Siinä jokainen keksii vuoron perään ennalta määrättyyn aihealueeseen ja kirjaimeen sopivia sanoja, esimerkiksi A-alkuisia tytönnimiä tai K-kirjaimella alkavia kaupunkeja. Lisäksi voidaan vaikkapa arvuutella, kuinka monta autoa tulee vastaan 15 minuutissa tai kilpailla, kuka keksii vastaan tulevista rekisterinumeroista ensimmäisenä lauseen (esimerkiksi IKU=isä katsoo ulos).

Autoon voi myös valmistella ajankulua jo etukäteen. Levyraati on aina varma valinta. Jokainen saa tuoda raatiin lempikappaleensa, ja kun se on kuunneltu, kaikki saavat antaa pisteensä sekä myös perustella ne. Parhaimmillaan jokaisen musiikkimaku laajenee! Hitiksi saattaa osoittautua myös maisemabingo, jossa bingoruudukkoon on listattu matkalla mahdollisesti nähtäviä asioita: punainen talo, hevonen, auton merkkivalot, nostokurki ja muita vastaavia.

Autossa on aikaa jutella

Erityisesti pidemmillä matkoilla ei jaksa koko ajan kisailla. Rauhallisia hetkiä varten mukaan kannattaa pakata esimerkiksi kyniä ja paperia piirtämistä ja ristinollaa varten, puuhakirjoja, lukemista ja pelikortit. Aikaa kannattaa jättää myös juttelulle. Usein parhaat keskustelut aikuisen ja lapsen välillä käydään autossa, kun kenelläkään ei ole kiire ja ilmapiiri on leppoisa.